Perjantai 5.7.2019

Kaikki kiva loppuu aikanaan.
Tänään oli siis se päivä, kun laitoimme kasvihuoneen ovet kiinni perässämme viimeisen kerran tänä kesänä…Tai no ainakin myynnin osalta. Myyntikauden jälkeen puutarhurilla alkaa niin kutsuttu loma, jonka aikana… Kasvihuoneista siivoillaan kesän roskat pois seuraavan kevään tieltä. Tehdään uutta tai uudistetaan vanhaa.
Suunnitellaan seuraavaa kautta ja tehdään tilaukset.
Toki kaikki nämä asiat tehdään jonain määrittelemättömänä päivänä, joten aika rennolla otteella tässä mennään helmikuulle asti, jolloin alkaa taas kylvö- ja istutushommat.

Muistutan vielä, että vaikka me täällä kasvihuoneella olemme jo laittaneet ovet kiinni…Vaajakosken toimipisteellä tytöt ahkeroivat vielä lauantaihin 13.7 asti.

Kiitos kaikille meidän asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja ahkerille työntekijöille tästä kaudesta. Teidän kanssa on ollut ilo kukittaa kesää 2019. Nähdään taas ensi vuonna!
Puutarhuri palaa asiaan ennemmin tai myöhemmin…(veikkaan, että ennemmin)