Mitä meiltä löytyy?

Puutarhan esittely

Puutarha Suokukka keskittyy pääasiassa kesäkukkien ja hyötykasvien tuotantoon. Lisäksi valikoimissamme on tarvikkeita, kuten istutusmullat, ruukut ja lannoitteet.

Suokukka on kotoisa koko perheen puutarha, josta löytyy Kahvila Jääkukka, Mukulamesta, kotieläimiä, neuvontapalvelu kukkien valintaan ja istutuspalvelu puutarhalla. Meillä asiakkaat ovat tervetulleita itse tutustumaan kaikkiin kasvihuoneisiin. Suokukka tunnetaan viihtyisänä, siistinä ja mukavana paikkana viettää aikaa koko perheellä.

null
Puutarhan historiaa
Puutarhan perustivat vuonna 1962 Veikko ja Annikki Räsänen, jolloin rakennettiin tilan ensimmäinen kasvihuone. Kasvihuonepinta-alaa oli tuolloin n.500 m2. Tällöin puutarha toimi Räsäsen puutarha -nimellä. Vuonna 1981 Veikon ja Annikin poika Raino Räsänen siirtyi puutarhan jatkajaksi puutarhan nimen säilyessä ennallaan. 1980-luvun aikana vanhat, pienet kasvihuoneet saivat väistyä isompien tieltä. Kasvihuoneiden kokonaispinta-ala kasvoi 1990-luvun alkuun mennessä 1950 m².

Vuonna 2002 Raino Räsänen päätti siirtyä sivuun puutarhan pidosta ja myi tilan Miikka ja Samppa Iivoselle, Satu Kortesuolle sekä tyttärelleen Heidi Räsäselle. Tällöin nimeksi vaihtui Puutarha Suokukka Ay. Kysynnän kasvaessa tilalle rakennettiin vuonna 2006 uusi kasvihuone, jolloin päästiin 2300 m² viljelyalaan. Vuoden 2008 alussa puutarhalla biovoima korvasi öljylämmityksen, jatkossa kasvihuoneet lämpiävät kotimaisella bioenergialla.

Asiakaspalvelun parantamiseksi ja viljelyn helpottamiseksi vuonna 2009 valmistui uusi myymälä, joka yhdistää huoneita toisiinsa, näin saatiin helpotettua myös asiakkaiden liikkumista kasvihuoneissa. Vuosi 2014 oli jälleen uudistusten aikaa, vanha alahuone oli tullut tiensä päähän ja väistyi uuden nykyaikaisemman ja isomman alahuoneen tilalta. Uusi kasvihuone valmistui kaudelle 2015 ja tuolloin puutarhan pinta-ala nousi reiluun 2500 m2. Samassa yhteydessä myös kasvihuoneiden piha sai asfalttipinnoitteen, joka helpotti niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin.

Vuonna 2018 huomattiin tilan taas käyneen ahtaaksi, joten kaudelle 2019 rakennettiin kevytrakenteinen 160m2:n kasvatustunneli. Melkein heti perään, vuonna 2021, rakennettiinkin sitten toinen kasvatustunneli, joka on kooltaan 360m2. Kasvatustunneleihin siirretään viileässä viihtyviä kukkia heti keväällä, kun isoimmat pakkaset on ohi.

Yrityksen nykyiset omistajat:

Miikka Iivonen

Torimyynti, tukkumyynti
miikka.iivonen(at)puutarhasuokukka.fi
040 520 4408

Samppa Iivonen

Kotimyynti
samppa.iivonen(at)puutarhasuokukka.fi

Heidi Räsänen

Kotimyynti
heidi.rasanen(at)puutarhasuokukka.fi
014 826 155

Tuotteet

  • Kesäkukat
  • Amppelikukat
  • Köynnökset
  • Hyötykasvit
  • Koristevihreät ja heinät
  • Tarvikkeet

Pupula ja Mukula­mesta

Puutarha Suokukka on koko perheen kotoisa puutarha – täältä löytyy mieluisaa tekemistä myös perheen pienimmille! Avoinna puutarhan aukioloaikojen mukaisesti.

  • Pupula on vanhaan navettaan kunnostettu tila, jossa asiakkaat pääsevät tutustumaan eläimiin.
  • Mukulamestasta löydät tällä hetkellä polkuautoradan, hiekkalaatikon ja keinut.

Kahvila Jääkukka

Puutarhalla toimiva Kahvila Jääkukka on navettaan kunnostettu tunnelmallinen, noin 20 asiakaspaikkainen jäätelökahvila. Kahvila on avoinna toukokuusta juhannukseen ma-su 10.00-18.00. Kahvilan avautuminen riippuu säästä, joten kerromme tarkemman avauspäivän sivuillamme.

Kahvila Jääkukan tarjonnasta löydät kahvia, jäätelöä, kylmiä juomia, kotitekoisia leivonnaisia ja makeisia.

Toimipisteet

Puutarha, Saakoski

Avoinna

 Ma - Pe 9.00 - 20.00

La - Su 9.00 - 18.00 

HUOM!

Juhannusviikolla

Ma - To 9.00 - 20.00

Pe 9.00 - 13.00

La - Su SULJETTU

 

Vaajakoski, S-market Vaajala

Avoinna

Ma - La  klo 9.00 - 20.00 

Su  klo 12.00 - 16.00

HUOM!

Juhannusviikolla

Ma - To 9.00 - 20.00

Pe 9.00 - 12.00

La - Su SULJETTU

 

Mänttä, tori

10.5 – 14.6

Perjantaisin

klo 9.00 – 12.00 

 

 Kuhmoinen, tori

11.5 – 15.6

Lauantaisin

klo 9.00 – 14.00

 

Petäjävesi, S-market

8.5 – 12.6

Keskiviikkoisin

klo 8.30 – 17.00