Lauantai 20.4.2019

Niin se kevät vaan etenee kohti kesää ja kasvit kasvihuoneessa kasvaa kohisten. Sen verran aurinkoista ja lämmintä on ollut, että uskaltaisikohan sitä odottaa oikein lämmintä kesääkin…
Kasvihuoneessa työt ovat hyvällä mallilla ja lähestulkoon kaikki kukat on jo saatu istutettua. Ensimmäisiä orvokkejakin on jo toimitettu maailmalle. Vielä ei kaikki kukat ole löytäneet omaa paikkaansa kasvihuoneen pöydillä, mutta eiköhän omat koloset kullekkin lajille vielä löydy, kun kevät etenee.
Nyt Pääsiäisenä sitä yrittää puutarhurikin olla vähän rennommin ja tehdä hiukan vähemmän töitä. Tosin yksi pieni projekti näihinkin pyhiin on järjestetty, että ei nyt ihan vetelehtimiseksi menisi 🙂
Kuten jo aiemmin kirjoitin, kasvit ovat kasvaneet hyvällä tahdilla aurinkoisista keleistä johtuen. Orvokit ja orvokkiamppelit ovatkin jo kauniisti kukassa ja  valmiita uusiin koteihin. Myös muutamia muita lajeja on jo jonkin verran kukassa. Äitienpäiväviikolla saapuu kuorma Ruusuja ja Hortensiaa.
Heti Pääsiäisen jälkeen tiistaina 24. päivä klo 9.00 avataan puutarhan ovet teille asiakkaille. Tervetuloa ostoksille ja fiilistelemään kautta 2019!
Puutarhuri palaa asiaan jälleen seuraavana kiireettömänä päivänä 🙂