Hyvää huomenta ja hyvää alkavaa viikkoa. Kevät on jo pitkällä ja kelit ovat ihanasti hellineet meitä kasvihuoneviljelijöitä. On ollut niin aurinkoisia päiviä, että lämpötilat kasvihuoneessa nousee ihan kesäisille lukemille…kukat tykkää, mutta niin tykkää ihmisetkin.
Nyt alkaa hommat olemaan siinä pisteessä, että suurin osa taimista on istutettu ja kylvöistäkin on jäljellä enää muutamat siemenet. Kaikki kasvihuoneet on ääriään myöten täynnä, joten siksipä viime viikolla muovitettu kasvutunneli saa tänään täytettä, kun orvokit muuttaa sinne. Tässä vaiheessa kevättä orvokkien on hyvä siirtyä viileisiin olosuhteisiin totuttelemaan Suomen oloihin, niin viihtyvät ja pärjäävät sitten teidän pihoilla. Orvokkien tilalle me roudaamme sitten tomaatit ja muita hyötykasveja. Kun nämä siirrot on tehty saammekin järjestettyä kaikki loput kukat paikoilleen ja kasvihuoneet alkaa kummasti siistiytyä ja järjestys selkiytyä. Paljon on siis hommaa tälle viikolle, koska kyllähän me tämä homma saadaan ….aiotaan saada…valmiiksi jo tämän viikon aikana 🙂
Muutama viikko on vielä valmistautumista jäljellä ja sitten on aika aloittaa kesä. Ovet aukenevatkin vappuna 1.5 klo 9.00. Maltetaan siis vielä hetki jopa niiden ensimmäisten orvokkien kanssa. Nyt puutarhuri lähtee työmaalle. Mukavaa kesän odotusta ja tavataan sitten munkkien merkeissä 🙂